Aamun lehdissä kirjoitettiin, että perhettä pyydettiin poistumaan Naantalin kylpylästä tyttären oksentelun takia. Millaiset vanhemmat ylipäänsä vievät sairaita lapsia kylpylään?
En ymmärrä ollenkaan asian saamaa julkisuutta tai vanhempien närkästystä, varsinkin, kun lehdissä kirjoitettiin suureellisesti ”häädöstä”. Jos lapsi on sairas, silloin pysytään kotona eikä kuljeteta lasta kylpylöihin ihan hänen oman etunsa takia. Typerät vanhemmat eivät siis välittäneet sen paremmin oman lapsensa hyvinvoinnista kuin muiden kylpylävieraankaan. Viisivuotias olisi saattanut oksentaa vaikka altaaseen. Tartunnalta eivät muut ole ainakaan voineet välttyä.
Aikuisilta puuttuu nykyään maalaisjärki kokonaan, kun tällaista sattuu.
Huomasin saman uutisen, siis vain lööpissä!? Minusta ihan suotta mokomasta närkästyä. Vaan kun vanhemmat vetää herneen nenään joka asiasta, mitä heidän pikku kullanuppunsa tekee. Meillä töissä sellainen pikku kultsipuppeli nosti rattaat meidän uusille pöydille ja hyppäsi itse perään ja käveli niitten pöytien päällä!!! Henkilökunnan oli juostava hätiin ja sitten vasta äiti pikkasen vaivaantuneena sanoi pojalleen, että äläpäs nyt….
En ole itse kyseistä artikkelia lukenut, mutta meidän teini on kanssa oksentanut Nokian kylpylässä kun hän oli noin 3,5 vuotias. Käytiin teinin kanssa (joka siis silloin ei vielä ollut teini) vauvauinnissa ja kun olimme kylpylässä hän sukelteli koko ajan. Siinä sukellessaan hän nieli aikamoisen määrän vettä ja huoneeseen palattuamme hän oksensi sen veden ulos. Eli ei ollut sairas, vaan ainoastaan helpotti omaa pahaa oloaan.
Joo, mut täs kerrotussa tapauksessa se muksu oli siis yrjötaudissa.