Aikomuksia
30 Joulukuu, 2007 kirjoittaja oben |
Rouva R. jäi sitten eläkkeelle ja lähti iloisesti takaisin kotimaahansa. Minulla on nyt kutsu ja kyläpaikka Lissabonissa. Viehättävä kaupunki, olen käynyt pari kertaa. Tuntuisi kuin ei olisi Euroopassa laisinkaan. Mäkisyys ja kukkulalta kukkulalle köröttelevät raitiovaunut tuovat mieleen kuvat San Franciscosta, vaikken ole siellä koskaan käynytkään. Lupasin rouva R:lle poikkeavani kevään kuluessa.
Lupaus aiheuttaa pienen dilemman, koska olen Ruusun kanssa puhunut, että lähtisimme pääsiäisenä kaupunkilomalle johonkin Itä-Euroopan kaupunkiin. Vaihtoehtoina on mielessä käynyt Krakova, Varsova tai Ljubljana, minne tahansa on tarjolla sopivasti edulliset liput. Pääsiäisenähän teini lähtee Suomeen ja olen kaksi viikkoa tosisinkku.
Toinen vaihtoehto on, että lähtee touko-kesäkuun vaihteessa Lissaboniin, kun koulusta on kevätloma ja ottaa teinin mukaan. Ajatus ei ihan houkuta, kavereita olisi mukavampi tavata ilman tylsistyvää teiniä ja toiseksi matkalle tulee tuplaten hintaa lisää. Pitää miettiä asiaa.
