Suuret ikäluokat ja kulutusjuhla
27 Joulukuu, 2007 kirjoittaja oben |
Olen mielenkiinnolla lukenut viimeaikaisia kirjoituksia suurten ikäluokkien rahankäytöstä ja siitä, kuinka se on ahne sukupolvi. Ihan aina en kirjoituksia ymmärrä. Vanhempani melkein kuuluvat heihin; isä on syntynyt juuri ennen talvisotaa ja äiti heti sodan jälkeen. Itse olen noin kuusi vuotta liian vanha ollakseni suurten ikäluokkien lapsi, mutta näin nyt vain on.
Tilastonikkarit voivat aivan rauhassa väittää, että suuret ikäluokat maksattivat asuntolainansa inflaatiolla ja säätivät itselleen edulliset eläkkeet. Minä kuitenkin muistan sen 70-luvun, kun isä painoi pahimmillaan töitä 15 tuntia vuorokaudessa, kymmenen töissä ja loput rakennuksella. Äiti teki kaupassa normaalin työpäivän ja sen lisäksi leipoi viikossa kiloittain sämpylöitä, jotta sai rakennusmiehille kahvievästä, siivosi ja puunasi, sillä kun ukot kerran illassa kahvittelivat meidän keittiössä saviset saappaat jalassaan, jopa minä olisin siivonnut sen jälkeen. Verottaja muisti yksityisyrittäjäisääni säännöllisesti lisäveroilla ja auto melkein ruostui käsiin. Lamputkin pysyivät paikoillaan vuoden verran rautalankavirityksellä. Vuoden 74 energiakriisi aiheutti valtavan loven vanhempieni kukkaroon, kun talon valettu välipohja piti kuivattaa nopeasti talvella ja samaan aikaan minä aloitin oppikoulun, joka vallitsevan tavan mukaisesti maksoi.
Pikkuveli ei päässyt kunnalliseen päivähoitoon, koska jonkun tilastonikkarin mukaan vanhempani olivat liian hyvätuloisia, mutta uusia vaatteita meillä ostettiin harvemmin kuin niissä perheissä, jotka asuivat kunnan vuokrataloissa. Meidän perhe ei lomaillut missään, eikä isä pitänyt päivääkään lomaa vuosikausiin. Työviikko tällä riistokapitalistilla oli kuusipäiväinen, mutta siitä ei mikään ammattiyhdistys ollut kiinnostunut. Ulkomaanmatkat oli harvinaisuuksia, joihin varaa oli vain tosirikkailla eikä meillä ollut autiotupaa perähikiällä, jonne suku olisi kerääntynyt riitelemään olemattomasta perinnöstä heinäkuussa, kun Volvon tehtaat oli suljettu.
Niin että jos joku ilmaisen peruskoulun käynyt viisas tulee vinkumaan, etteivät nämä ihmiset tehneet töitä sen eteen, mitä nyt kuluttavat, niin ehdottaisin hänelle pientä aikamatkaa kekkoslovakiaan. Aikaan, jolloin ainakaan Etelä-Suomessa ei voinut maksattaa termiittiensä parempaa sivistystä yhteisestä kukkarosta eikä kenelläkään ollut subjektiivista oikeutta puoli-ilmaiseen päivähoitoon.
Ei tähän voi muuta sanoa kuin ‘hear, hear’. Ja siellä oppikoulussa KAIKKI oli maksullista lukukausimaksun lisäksi: kirjat, kumit, kynät, viivottimet, laskutikut, harpit, kirjat, vihot, ruokakin… kaikki piti maksaa itse tai siis vanhempien.
Niin, sellaista se oli, aivan kamalan köyhää. Minäkin pääsin oppikouluun ja se oli melkoinen juttu köyhän kakaralle. Koko ajan säästettiin ja isä painoi duunia yötäpäivää, niin ettei sitä nähty ja ku nähtii, nukkui tai oli pahalla päällä. Nyt kun minä olen kolmen lapsen yksinhuoltaja ja ihmiset yrittävät nähdä elämäni kurjana, minua suorastaan nolottaa, kuinka hyvin me eletään verrattuna minun lapsuuteni aikaan…