Meidän maraton on edennyt neljännen tuotantokauden puolivälin yli. Tämä on hidasta puuhaa, sillä välillä täytyy syödä, nukkua ja pestäkin. Lisäksi silloin tällöin kelaamme taaksepäin, ettei mikään kohta jäisi epäselväksi.
Mietin eilen illalla, että mikä tässä sarjassa oikein viehättää enkä keksinyt mitään vedenpitävää, mutta yksi on varmasti se, että noin yleensäkin HBO:n sarjoissa näyttelijät ovat normaaleja. Carmela on nelikymppinen ja näyttää siltä. Janice on ylipainoinen. Toni ei ole komea. Meillä oli hauskaa myös Anthony Jr:n ja Meadow’n roolien kanssa, sillä en voinut välttyä vertaamasta heitä molempiin lapsiini. Vähän väliä nykäisin teiniä hihasta ja sanoin, että tämäkin on kuultu kotona! Meadow’n kiihkeät mielipiteet maailman asioista ovat toisinaan kuin tyttäreni suusta. Vaikka en mafiosoksi tunnustaudu, niin olen kai samastunut näihin henkilöihin.
Sarjassa vetoaa myös se uskomaton ristiriita oikean ja väärän välillä. Tappaminen on niin hyväksyttyä, ettei sitä tarvitse edes ripillä mainita, jos kuollut ei ole omaa perhettä. Se, mikä hyväksytään omassa perheessä, on tuomittavaa tai halveksittavaa muualla.
Toisen tuotantokauden jaksoissa, joissa mafiosot lähtevät Italiaan, on myös hauskoja ja paikkansapitäviä havaintoja meistä eurooppalaisista. Kun Paulie pyytää vaihtaa ruokansa juhlapäivällisellä, napolilaiset tarjoilijat kysyvät toisiltaan, että kuka enää väittää saksalaisia moukiksi. Hienohelma Paulie ei myöskään voi käydä heittämässä vettä napolilaisen palatsin vessassa, jossa pöntönkansi on irti ja toiletti on muutenkin epäsiisti. Tyypillistä Eurooppaa, ei vain amerikkalaisin silmin.
Sarjassa on myös herkullisia piikkejä ison omenan eri kansallisuusryhmistä. Se syvä inho, jota italialaiset tuntevat irlantilaisia tai juutalaisia kohtaan, kumpuaa alemmuudentunnosta. Italialaiset ovat (olivat) niitä, jotka aloittivat yhteiskunnan alimmaiselta portaalta, jakeluketjun toisesta päästä. Irlantilaiset, vaikkakin ovat hartaita katolilaisia, olivat etulyöntiasemassa jo kielen vuoksi. Vähän samanlaista kerrostuneisuutta huomasin aikoinaan luxemburgilaisessa yhteiskunnassa. Tosin toisin päin. Italialaiset siirtolaiset tulivat sinne jo 50-luvulta alkaen, sen jälkeen portugalilaiset. Italialaisia siivoojia ei enää juuri ole, portugalilaisia kylläkin. Ryhmät eivät juuri sekoitu, vaan pysyvät omiensa parissa.
Me jatkamme.