Joulusuunnitelmat
22 Joulukuu, 2007 kirjoittaja oben |
Laahasin eilen vastentahtoisen teinin ostoksille jälleen. Asia nyt vain on niin, että jos jotain painavampaa pitää hankkia, on parempi ottaa poika mukaan. Mitään ihmeellistä emme kuitenkaan ostaneet – molemmille vain joululahjaksi kasan DVD:tä, joista olimme jo sopineet aiemmin. Odotimme vain joulua, että saisimme hyvän syyn toteuttaa sarjamaraton.
Kolusimme Media-marktin laarit, mutta ostimme sitten Fnacista Sopranosien tuotantokaudet 2-6, ykkönen oli kotona jo ennestään. Meidän kuusen alla ei olekaan muuta kuin Sopranos-boxeja ja pari kirjekuorta teinille. Kun lahjat on avattu, aloitamme maratonin ja katsomme koko mafiajutun lomalla. Lisäksi ostin tarjousboxin vanhasta 70-luvun tv-sarjasta Rikas, rakas, köyhä varas. Jos blogiin ei tule päivityksiä, se johtuu vain siitä, että köllötämme sohvalla ja tuijotamme väkivaltaviihdettä.
Ruokakaupasta hankimme tänään evästä. Siellä oli jopa lämminsavulohta, mitä ei näillä leveysasteilla näe juuri koskaan. Huomenna ajattelimme käydä kirkolla hakemassa jotain pientä suomalaissävytteistä ruokapöytään. On kuitenkin varottava ostamasta liikaa, sillä meitä ei ole kuin kaksi syömässä. Täkäläisiin jouluherkkuihin kuuluvat osterit ja hummerit ja erilaiset merenelävät. En kuitenkaan hankkinut, sillä teini ei luvannut syödä ostereita ja totta puhuen en ymmärrä, miksi niitä edes pidetään suurena herkkuna. Limainen kasa, joka pitää niellä kokonaisena, ei minuakaan kovasti innosta. Hummerissa on sentään vielä jotain makua. Hanhenmaksa, joka on Luxemburgin ajoilta kuulunut joulupöytäämme, oli kaupasta loppu, mutta maanantaina sitä vielä ehtii ostaa.
Maanantaina menemme myös joulukirkkoon, ajat olen jo tarkistanut valmiiksi Merimieskirkon sivuilta.
Hyvää Joulua. Yle näyttää netissä joulurauhan julistuksen. Muista stiigaa….