tuokioita elämästäni

Eli Kulkurin valssi saapui eilen. Kuka olisi uskonut, että normaali paketti, joka on eteläsuomalaisessa pikkukaupungissa leimattu 17.12 klo 10:03, on 19.12 iltapäivällä vastaanottajan postilaatikossa meillä täällä kirkolla. Kuumimpaan jouluruuhka-aikaan!

Revin auki paketin ja löysin sieltä hyvin säilyneen kirjan, kortin ja arvostelun von Baghin Sinisestä laulusta; samalla lehden sivulla iloittiin Väisäsen voitosta ja kääntöpuolella oli vielä mielenkiintoinen artikkeli Epe Heleniuksesta ja Poco Recordsista. Ei voisi paremmin sattua.

Muistin Kulkurin valssin kannen, mutta luulen, etten sittenkään ole koskaan avannut sitä, joten lahja oli odotettuakin mukavampi: hieman muokattu elokuvan käsikirjoitus runsaine kuvineen. Tällaisen keski-ikäisen tantturan on vällyjensä alla sekä turvallisinta että realistisinta haaveilla ennemmin Tauno Palosta kuin George Clooneystä.

Kirja palautti minut myös taannoin Kjell Westön Isän nimeen –kirjaa lukiessani miettimääni yhteensattumaan, Cinisellin sirkukseen. Kulkurin valssissa vapaaherra Arnoldhan liittyy sirkukseen paetessaan ja tämän sirkuksen nimi oli Chinizelli. Westön kirjassa taas oli sivuhenkilö, Cita Rothovius, joka sittemmin muutti Veronaan ja mentyään naimisiin sai nimekseen Ciniselli. Suomessa taas on kiertänyt 1800-luvun puolella venäläinen sirkus nimeltä Ciniselli. Se, että Waltari on käsikirjoitukseensa ottanut mukaellun nimen pietarilaissirkuksesta, ei ole ihme, mutta onko Westökin keksinyt roolihahmonsa nimen tästä. Asialla ei ole elämässä suurtakaan merkitystä, mutta minä rakastan löytää yhtäläisyyksiä ja sattumia sieltäkin, mistä niitä nimenomaan ei pitäisi ollenkaan etsiä.