Ystävällisyyttä
15 Joulukuu, 2007 kirjoittaja oben |
Kimmeli lupasi lähettää minulle Kulkurin valssi –kirjan. Kiitos jo etukäteen – ihmiselle, jota en ole koskaan tavannut, mutta joka ahkerasti kommentoi blogiani ja osoittaa vielä harvinaislaatuista ystävällisyyttä lahjoittamalla kirjan, joka minulta ilmiselvästi puuttuu Tauno-kokoelmistani.
Tällaista ystävällisyyttä olen saanut joskus ennenkin osakseni. Noin kymmenen vuotta sitten Hesarissa kyseltiin ulkosuomalaisilta, mitä he haluaisivat kotimaasta lähetettävän joulupaketeissa. Kirjoitin silloin mm. että kuivatut sienet olisivat hauska juttu, sillä täällä ei pääse sieniä poimimaan ja kaupassa ne ovat hävyttömän kalliita.
Hesarin kirjoitusta oli lukenut suomusjärveläinen sienestäjä. Minuun otti silloin toimittaja yhteyttä ja pyysi lupaani osoitteeni luovuttamiseen sienestäjälle. Annoin luvan ja viikon kuluttua postilaatikossamme oli 2,5 litraa kuivattuja suppilovahveroita kortin kera. Lähettäjän nimen olen jo unohtanut, mutta teko säilyy yhä mielessäni.
Noniin, postia lähti sinne päin:)