tuokioita elämästäni

Olen melko onnistuneesti pystynyt sysäämään joulun silmistäni tähän saakka. Siis vain tähän saakka, sillä tänään köpöttelin läheiselle ostoskadulle hankkimaan kotiin jotain joulukrääsää. Rahtasin viime jouluna suurimman osan krääsästä mökille, joten kotona ei ole kuin kuusenkoristeet. Vaadin teinin mukaan ettei minun tarvinnut kantaa kaikkea itse.

Casasta ostin tusinoittain valkoisia kynttilöitä ja punaista koristehiekkaa. Poika muisti, että meillä on sellaiset isot lasiset kynttiläkulhot jossain kotona ja ne olisi kiva laittaa olohuoneen ikkunalle. Näin tehtiin. Ostin vielä laajan valkoisen kolmisydämisen kynttilän ja sille alustan takkaan sijoitettavaksi. Kun ehdotin kotiorjalle käyntiä vielä toisessa kaupassa, hän teki lakon ja laahusti takaisin kotiin kassien kanssa.

Minä hyppäsin metroon tarkoituksenani mennä taivaalliseen krääsäkauppaan, jota lapsien kanssa kutsumme Neverending kaupaksi. Sen nimi lienee New de Wolf, mutta meidän käyttämän nimensä se sai ensikäynnillämme syystä että kauppa tuntui jatkuvan loputtomiin. Koska minulla ei ole minkäänlaista suuntavaistoa, kävelin metroaseman laiturilla väärälle puolelle ja vasta hypättyäni junaan huomasin kulkevani päinvastaiseen suuntaan, siispä nousin jo Thieffryn asemalla pois. Ei ole ensimmäinen kerta, kun minulle käy näin. Jotain erityistaitoa sekin vaatii, että onnistuu suunnistamaan päin prinkkalaa kotikaupungissaan, jossa on 2,5 metrolinjaa, matkalla, jonka on tehnyt sadasti aiemminkin.

Thieffryllä oli kuitenkin Blokker, toinen krääsäketju, johon poikkesin. Sieltä tarttui mukaan kanelintuoksuinen potpurri ja kullanvärinen kynttilä. Potpurri levittää nyt tuoksuaan takanreunuksella jalallisessa laakeassa maljassa kahden kynttilän välissä, kultakynttilä loistaa toisen paksun kynttilän vieressä myös takanreunuksella antamassa valoa viimevuotiselle posliinienkelille. Tuikut valaisevat olohuoneen pöydällä tätien ostamalla teräksisellä Aalto-vadilla.

Paluumatkalla ostin vielä itselleni joululahjaksi punaisen pyjaman.