tuokioita elämästäni

Qumman kanssa aina tavatessa vaahdotaan siitä, kuinka ihmiset – ammattilaisetkaan – eivät enää osaa kirjoittaa kunnolla. Tekstit ovat kielioppivirheitä pullollaan, aivan alkeellisia sellaisia. Kuka enää radiossa osaa sanoa alkaa tehdä; kaikki alkavat tekemään. Se oli kuuden pisteen virhe ainekirjoituksessa lukiossa. Muistan sen kuin eilisen enkä ole virhettä sen koommin toistanut.

Ulkolaisia omenoita myydään tämän tästä, vaikka niiden pitäisi olla ulkomaisia. Sekin on virhe, jonka poistamiseen käytettiin useampikin äidinkielentunti jo keskikoulussa.

Muotisanat ovat oma ilmiönsä. Koska kuvittelen vielä joskus saavani lottovoiton, käyn viikoittain Veikkauksen sivuilla tekemässä rivini. Luen usein myös haaveita-palstan. Sen kirjoittajalla on suurvoittoa kuvaavia adjektiiveja tasan yksi hallussaan: muhkea. Sellaista artikkelia ei ole, jossa jotain voittoa ei ole muhkeaksi kuvattu. Kyllästyttävää. Toinen muotisana, joka pomppaa silmilleni lehdistä on hulppea. Avaa minkä tahansa naistenlehden, niin joku esittelee hulppean talonsa tai rakentaa sellaista. Olen joskus huvittanut itseäni etsimällä näitä ilmauksia lehdistä, yleensä riittää, kun kahlaa kolme sivua ja ensimmäinen löytyy. Kolmas sana, josta verenpaineeni nousee, on tähdittää. Ärsyttävä käännös suoraan englannista. Firmoissa ei enää olla töissä johtajina eikä niitä johdeta, niitä luotsataan.

Kieli tietysti kehittyy koko ajan eikä aina kannattaisi olla asettua vastahankaankaan. On kuitenkin ikävä huomata, miten huono teksti ylittää helposti julkaisukynnyksen. Niin ei pitäisi olla.

Minä taidan olla paranemaan päin, koska sain vihaisen kirjoituksen aikaiseksi.