tuokioita elämästäni

Juteltiin tyttären kanssa saunanlauteilla elämisestä, kavereista ja sopeutumisesta Suomeen. Hänen kaveripiirinsä koostuu muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta entisistä ulkosuomalaisista ja ulkomaalaisista. Tytär moitti vihaisin sanakääntein maanmiehiään, sitä, kuinka vaikeata on solmia uusia ystävyys- ja tuttavuussuhteita alkuperäisasukkien kanssa, vaikka hänellä ei ole edes kielivaikeuksia. Hän suomi sitä, miten vähän Suomessa on erilaisuutta ja miten kummallisesti erilaisuuteen suhtaudutaan.

Juttelimme siitä, kuinka uusia ihmisiä tavattaessa on oman itsensä kannalta parempi, jos pitää taustansa ainakin aluksi salassa. Muistan itsekin vastaavan tapauksen muutamien vuosien takaa talvilomalta Rukalla. Istuimme baarissa ystävättärieni kanssa ja pöytää tuli pari heppua. Juttelimme niitä näitä, ryystimme olutta ja pidimme hauskaa. Silloin oli juuri markat vaihtuneet euroiksi ja toinen miehistä kertoi keräävänsä eri maiden eurokolikoita. Ajattelin olla ystävällinen ja kaivoin pussistani pari luxemburgilaista yhden ja kahden sentin kolikkoa ja annoin kerääjälle. Olimme siinä vaiheessa istuneet jo pari tuntia samassa pöydässä, kun kävi ilmi, että asuin Luxemburgissa. Mies katsoi vähän aikaa ja kysyi oliko se totta. Mitä sitä kieltämään. Hän suuttui ja lähti pois. En minä siinä mitään menettänyt, mutta ihmettelin moista käytöstä. Kaverinsa jäi selittämään, että Make on vähän tommonen, se ei tykkää, kun joku on sitä hienompi. Kyllä meitä muita nauratti, varsinkin kun olin pöydän ainoa ”ulkomaalainen”. Samanlaisista, tosin lievemmistä reaktioista jutteli tyttärenikin. Eikä hän ole ihminen, joka kulkee torvet toitottaen elvistelemässä asialla, jossa ei ole mitään elvisteltävää.

Suomessa ei ole totuttu siihen, että ihmisillä on esimerkiksi eri sairaskassa kuin kaikkivoipa Kela. Koska tyttäreni on vielä opiskelija, hän kuuluu minun sairaskassaani, joka korvaa eri tavalla kuin Kela eikä tyttärelläni ole Kelakorttia eikä hän sitä saisikaan. Joka kerta apteekissa kysytään Kelakorttia ja tytär vastaa, ettei hänellä ole sitä. Se ei ole vielä paha asia, mutta kun hän pyytää apteekista erityiskuittia pillerien ostosta, hän valistetaan, ettei hän voi niistä saada korvausta. Tytär toistaa pyyntönsä saada kaikesta huolimatta kuitti ja valistaa farmaseuttia siitä, että hän ei pyydä kuittia turhaan, vaan tarvitsee sen korvauksen saamiseksi, jolloin alipalkattu farmaseutti ilmoittaa, että kyllä hän voi kuitin kirjoittaa, mutta mikään sairaskassa ei sitä korvaa. Niinpä niin. Kun tytär on tämän keskustelun käynyt useampaan kertaan suurin piirtein samoin sanakääntein, häntä alkaa ärsyttää. Farmaseutin kuuluu kirjoittaa asiakkaan pyynnöstä kuitti, hän voi vielä kertoa, että Kela ei pillereitä korvaa, mutta koulutettuna ihmisenä hän voisi käsittää, että jos asiakkaalla ei ole Kelakorttia ja hän pyytää korvausta varten kuitin, hänen kassansa ehkä sittenkin korvaa kustannuksista osan eikä enää jatkaa inttämistä. Nämä ovat pieniä asioita, mutta toistuessaan ärsyttäviä, jotka johtuvat yleensä siitä, että ihmiset ovat tottuneet vain yhteen tapaan toimia.

Siinä esimerkkien valossa pohdimme sitä, miten oikeasti aiotut maahanmuuttajat pystytään sopeuttamaan Suomeen, jos maa tuntuu ihan kotimaisesta paluumuuttajastakin kylmältä. Jos minä asuisin Suomessa tämän kaavaillun siirtolaisaallon aikaan, hankkiutuisin oitis ystäväksi tai tukihenkilöksi jollekin. Ei siihen vaadita yhtään mitään enempää, kuin mitä kaikilla jo on: juttelee, kertoo asioistaan sen mitä haluaa ja osoittaa pientä kiinnostusta toista kohtaan.

Äidilleni tuli ystäväksi kurdinainen hassun tilanteen kautta. Naisen pojat olivat rikkoneet linnunpesiä lähistöllä ja isäni meni näitä eka-tokaluokkalaisia hieman ojentamaan; kertoi, ettei lintujen koteja saa hajottaa. Seuraavana päivänä poikien äiti soitti ovikelloa ja olemattomalla suomenkielellä yritti saada selkoa tapahtuneesta. Kovasti siinä varmaan viittomakieltä käytettiin, mutta lopputulos oli se, että nainen päätyi kahvipöytään äitini kanssa ja tuli myöhemmin montakin kertaa käymään poikinensa. Äitikin kutsuttiin kylään. Sittemmin nainen muutti poikineen toiseen kaupunkiin ja yhteys jäi, mutta sen ajan kun se oli olemassa, uskon sen avartaneen molempien maailmaa.