Tasapainoilua
21 Marraskuu, 2007 kirjoittaja oben |
Meillä oli pieni eripura teinin kanssa sunnuntai-iltana; huomasin nimittäin, että pitkän tauon jälkeen teini oli polttanut tupakkaa hakiessaan jäätelöä kioskilta. Savuke oli peräisin minun askistani. Olin vihainen kahdesta syystä, ensinnäkin siitä, että hän poltti ja toiseksi siitä, että askillani on käyty. Kiukustuneena tästä käytin valtaani ja julistin seuraavan viikonlopun kotiviikonlopuksi. En edes lähtenyt neuvotteluun, eikä teinikään vastustanut muuta kuin vähän mutisemalla.
Minä inhoan olla poliisi, mutta jos nuori ei itse käsitä, niin kai minun velvollisuuteni vanhempana on käsittää enemmän ja yrittää niiden vanhojen keinojen, uhkausten, lahjonnan ja kiristyksen kautta saada järkipuhe perille, jollei se muutoin kehittymättömiin aivoihin uppoa. Eikä onnistumista ole sittenkään taattu. Tietysti voisin olla esimerkkinä, mutta tunnen itseni jo menetetyksi tapaukseksi tupakan osalta ja olen huono esimerkki. Toisaalta, ei monia muitakaan asioita tehdä vain esimerkin mukaan. Sitä paitsi se, mikä on sallittua aikuisille, ei välttämättä ole sallittua teineille, lapsista puhumattakaan.
En tiedä, mikä älynväläys se tupakointi pojalta oli, koska havaintojeni mukaan toimintaa ei ole harjoitettu vähään aikaan. Kuvitteliko hän, että olen löysännyt otettani enkä ehkä huomaisi? Turha luulo.
Eilen teini osoitti miehistymisen merkkejä ilmoittamalla päättäväisellä äänellä, että hän ei sitten olisi perjantai-iltana kotona. Olin lievästi hämmästynyt tästä hämäläisestä protestoinnista, mutta päätin lähteä neuvotteluteitse etsimään ratkaisua ja kysyin aluksi miksi. Syy oli ymmärrettävä: seurustelun aloittamisesta tulee kuukausi. En minä voi olla niin julma ja sydämetön, etten antaisi hänen mennä, vaikka pidänkin kiinni siitä, että määrätystä rangaistuksesta täytyy pitää kiinni, muutoin menee uskottavuus.
Kysyin, olisiko hänellä tarjota vaihtoehtoa tilalle, jotain toista rangaistusmuotoa tai toista viikonloppua. Sovimme sitä seuraavan viikonlopun – silloin ei mennä toreille. Ei olisi menty muutenkaan, koska se viikonloppu on buukattu muulle toiminnalle. Hyväksyin ehdotuksen.