tuokioita elämästäni

Luin Hesarista pienen artikkelin ns. sateenkaariperheiden syrjintää koskevasta selvityksestä ja jäin miettimään sitä, miksi nykymaailmassa ihmisillä on vain oikeuksia. Kukaan ei tunnu muistavan, että jokaiseen oikeuteen liittyy myös velvollisuus.

Artikkelissa kerrottiin, että erityisesti sateenkaariäitejä oli loukannut se, että heitä yritettiin painostaa lapsen isyyden selvittämiseen, vaikka he olivat kertoneet lapsen saaneen alkunsa anonyymeistä sukusoluista.

Koko taannoisesta keskustelusta hedelmöityshoidoista minulle jäi päällimmäiseksi mieleen ainoastaan se vaatimus, että naisella on oikeus hankkia lapsia. Ei sitä kukaan kielläkään, mutta eikö tällainen äiti ajattele, että lapsella on myös oikeus isään? Käsittääkseni äidin velvollisuus lastaan kohtaan olisi edes kertoa, kuka hänen isänsä on – jollei tehtävä jostain syystä ole täysin mahdoton. Niitäkin on. Vain tyystin omista tarpeistaan kiinnostunut ihminen voi pystyä epäämään toiselta ihmiseltä (omalta lapseltaan) oikeuden isään.

Lapsella on myös oikeus elatukseen vanhemmiltaan. Sukusoluja luovuttanut ei kuitenkaan joudu vastuuseen lapsen elatuksesta. Lapsen elatuksesta vastaa siis yksin äiti. Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että yksinhuoltajan lapsella on oikeus kunnalliseen elatustukeen, 129 euroa ja risat kuukaudessa. Artikkelista kävi ilmi, että 11 % tapauksista, joissa äiti vastusti isyyden selvittämistä, lastenvalvoja kuitenkin käynnisti prosessin; eli hänellä täytyi olla epäily siitä, että lapsi olisi saanut alkunsa jossain muualla kuin hedelmöitysklinikalla.

En halua kieltää keneltäkään lapselta oikeutta elatustukeen, mutta eikö äidillä, joka kieltää isyyden selvittämisen, jotta lapsi voisi saada elatusapua isältään, olisi ainakin moraalinen velvollisuus olla nostamatta kunnallista elatustukea? Hänen oikeudestaan valita isyyden selvittämisen estäminen minun ymmärtääkseni syntyy velvollisuus olla nostamatta elatustukea. Näin yksinkertaisesti minä ajattelen.