Kerjäläisistä vielä
20 Marraskuu, 2007 kirjoittaja oben |
Kirjoitin jo aiemmin Helsingissä kerjäävistä romanialaisista. Sittemmin Italia jyräsi maan tasalle samaisen väen hökkelikyliä ja vaati näitä ihmisiä palaamaan takaisin kotimaahansa. Asiasta sukeutui kuuma peruna koko Euroopan tasolla. Helsinki odottaa nöyrästi ohjeistusta, kertoo Helsingin Sanomat.
Olen ymmärtänyt, että nämä ihmiset asuvat autoissaan. Suomessa ei ole sallittua leiriytyä minne vaan, joten jo pelkästään tämän pykälän nojalla heitä voitaisiin kehottaa poistumaan.
Ymmärtääkseni vastaanottavalla maalla on oikeus kysyä, miten majoitus ja muu eläminen on tarkoitus kustantaa, vaikka väki matkustaisikin turistiviisumilla. Ei liene mahdotonta sekään.
Koska näillä kerjäläisillä on todennäköisesti passi ja sen mukana kansalaisuus, voisi Suomen hallitus kohottaa hieman profiiliaan ja esittää kysymyksen ao. maan suurlähettiläälle, miten ko. maan hallitus aikoo vastaisuudessa estää moisen matkailun. Joku romanialainen ministerihän jo älähti Italian tapahtumien vuoksi. Vanhanen voisi myös osoittaa hieman ryhdikkyyttä ja viedä asiaa eteenpäin vaikka EU-tasolla – Suomi on tuskin yksin tämän ongelman kanssa.
Tutkin pahuuttani Europarlamentaarikkojemme toimia asiassa: yksikään heistä ei näytä olevan kiinnostunut aiheesta. Sen sijaan saksalainen meppi, Hubert Pirker on esittänyt asiasta 9. marraskuuta selkeäsanaisen kysymyksen komissiolle (P-5744/07), osoitteesta www.europarl.eu. Samana päivänä Esko Seppänen oli enemmän kiinnostunut siitä, miksi Fortumiin ei ole tehty ratsioita.
Lokakuun 31. italialainen meppi Antonio Tajani esitti kysymyksen, miten neuvosto aikoo varmistaa, että Italian viranomaiset soveltavat asianmukaisesti direktiiviä 2004/38/EY, jonka mukaan yhteisön kansalaiset voidaan karkottaa jäsenvaltion alueelta, jos he eivät kolmen kuukauden oleskelun jälkeen kykene osoittamaan, että heillä on riittävät taloudelliset resurssit itselleen ja perheenjäsenilleen (E-5615/07). Ellen aivan väärin lukemaani ymmärrä, niin jollei rahkeet riitä edes viikon oleskeluun kerjäämättä, palautusedellytykset täyttyvät varsin nopeasti.
Yksikään suomalaismeppi ei ollut allekirjoittamassa kysymystä, ei vaikka viime viikon istunto käsitteli aihetta ”EU-maiden sosiaalinen todellisuus ja ihmisoikeudet”. Muutama muunkinmaalainen meppi on toiminut aktiivisesti - Alexander Stubbia sen sijaan kiinnosti katsomallani ajanjaksolla enemmän transvestiittien oikeus kuulua poliittisiin puolueisiin. Muut pysyttelivät suomalaiseen tapaan tuppisuina.
Missään tapauksessa kerjäläisiä ei pidä lähteä hyysäämään, sillä politiikalla sosiaalishopparit vain lisääntyvät. Toivon kylmää ja lumista talvea enkä halua nähdä hökkelikylien rivistöä koristamassa Helsingin sisääntuloväyliä ensi kesänä.