Eivät miehet tyhmiä ole!
19 Marraskuu, 2007 kirjoittaja oben |
Harva muu aihe kuin vaaleatukkaiset naiset näyttäisi kiinnostavan tutkijoita enempää, kertoo tämänpäiväinen le Soir. Että blondit saavat kanssaihmisiltään, sekä miehiltä että naisilta, enemmän huomiota tai elävät kauemmin, on jo tunnettua, lehti jatkaa. Toisin kuin yleisesti luullaan, blondit eivät sitä vastoin ole keskimääräistä tyhmempiä, kertoo tutkimus myös.
Omassa elämässänikin olen törmännyt siihen, että minua on pidetty kymmenen vuotta nuorempana kuin olen, koska ihmiset alitajuisesti yhdistävät vaaleahiuksisuuden nuoruuteen. Nykyään sitä ei kyllä enää tapahdu – kilometrit alkavat näkyä naamassa, kuten veljeni asian ilmaisee.
Blondina on hauskempaa tai herrat suosivat vaaleaverikköjä – voi olla, vaikken mitään eroa huomannut silloin kun värjäytin hiukseni tummiksi. Elo oli yhtä tasaista kuin ennenkin.
Nyt kuitenkin, le Soiria edelleen lainatakseni, pariisilaisessa yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan miesten älykkyysosamäärä laskee blondin seurassa. Lasku ei varsinaisesti johdu blondien ulkonäöstä, vaan miehiä ohjaa tiedostamattomasti blondin stereotypia ja ollakseen vastapuolen kanssa samalla tasolla, he laskevat omaa tasoaan.
Onneksi tämänlaatuisiakin tutkimuksia tehdään, sillä voisin muuten luulla miehiä vain tyhmiksi. Nykyään aivottomatkin voivat siis hyvällä omallatunnolla väittää vain, että minun seurani tekee heistä pässejä.