Nykyään, kun vietän lomani mökillä, en enää harrasta Akateemisessa kirjakaupassa vaeltelua. Ennen saatoimme lasten kanssa viettää kokonaisen iltapäivän kukin selaamalla itselleen mielenkiintoisia kirjoja. Teimme ostoksia periaatteella ”tänään täytetään 70 senttiä kirjahyllystä”. On niitä kirjoja kertynytkin. Varsinkin lasten- ja nuortenkirjoja seisoo hyllyssä pienemmän kunnan kirjastoauton verran.
Kirjoista ei raaski luopua. Vaikken moniakaan lue koskaan uudelleen, en silti pane niitä kiertoon. Lastenkirjojakaan ei pysty luovuttamaan. Kirjojen suhteen olen hamsteri.
Katselin äsken netistä Finlandiaehdokkaita ja siitä sainkin halun päästä Akateemiseen hivelemään painotuoreita kirjoja. Erityisesti katselin ”sillä silmällä” Hannu Väisäsen molempia teoksia, Vanikanpalat ja Toiset kengät. Kumpaakaan en ole lukenut, mutta mieli tekisi. Siirrän molemmat pääni sisälle hankittavat kirjat –lohkoon.
Nyt päästiin minun lempiaiheeseen: KIRJOIHIN!
Minä olen lukenut molemmat Hannun kirjat ja ne ovat ihania. Nyt vain pelottaa, että Finlandiapalkinnon valitsija on Oulusta… Itse veikkaisin tai oikeastaan toivoisin, Juha Itkosen voittavan:)
Minullakin on paljon kirjoja eli niitä ei mahdu enää mihinkään. Kerään erityisesti kirjoja kirjailijan omistuskirjoituksella. Sitten minulla on paljon ihania kirjoja, joita en ole edes lukenut, mutta kun on vaan ollut pakko saada, pahan päivän varaksi! Yöpöytä notkuu kirjoja ja aina on menossa monta kirjaa yhtä aikaa…
Itkosen ekan olen lukenut ja pidin siitä siihen saakka, kun totuus paljastui. Minulle tuli vähän sellainen olo, että kirjoittajalta loppui uskallus ja ruuti ja loppu kuitattiin vanhalla “sitten minä heräsin” -jutulla. Muutoin kirja oli mukava lukukokemus.
Viime vuonna en tahtonut pysyä liitoksissani, kun Kjell Westö voitti. Olen vannoutunut fani.