Iltapäivähoito
8 Marraskuu, 2007 kirjoittaja oben |
Olen koko lasten kasvuajan ihmetellyt sitä, miten suomalaislapset jätetään yksin kotiin iltapäivisin. Kun tyttäreni kävi sen puolitoista vuotta koulua Suomessa, hän meni koulun jälkeen iltapäiväkerhoon, josta hän tuli kotiin suunnilleen samoihin aikoihin kuin minä töistä haettuani pojan päivähoidosta. Jos asiasta erikseen sovittiin, hän saattoi tulla suoraankin kotiin, mutta omasta halustaan. Keski-Eurooppaan muutettuani eivät lapset olleet iltapäivisin yksin kotona kuin vasta yli kymmenenvuotiaina, koska eivät enää silloin halunneet mennä kerhoon. Kukaan tuntemistani ihmisistä ei jättänyt lapsia yksin kotiin.
Suomessa on jo pitkään ollut vallalla käsitys, että lapsen tulee itsenäistyä varhain. Se on ollut asia, josta ylpeillen kerrotaan tyyliin ”meidän Teemu osaa olla yksin kotona vaikka koko päivän ja lämmittää mikrossa ruokansa”. Hemmetin hienoa - iltapäivätoimintaan ei ole tarvinnut satsata, kun kukaan ei ole äänekkäästi sitä vaatinut ja onhan nykyään kaikilla kännykätkin. Silkkaa soopaa. Lapsi tarvitsee aikuisen läsnäoloa hyvin pitkään vielä teini-iässäkin, vaikkei sitä ehkä sanokaan. Teinit paiskovat ovia ja ovat sitä mieltä, että vanhemmat vain kyttäävät, mutta jossain sisimmässään ovat kuitenkin tyytyväisiä, että se välillä itsensä pankkiautomaatiksikin tunteva aikuinen kuitenkin on paikallaan.
Työelämän vaatimukset ovat koventuneet ja entistä useampi tekee yhä pidempää työpäivää. Siitä seuraa väistämättä, että lapset jäävät oman onnensa nojaan. Toisilla ei ole erinomaisia sosiaalisia taitoja solmia ystävyyssuhteita ja kun nämä lapset koulun jälkeen ovat ypöyksin kotona, eivät ne taidot pääse kehittymäänkään. Iltapäiväkerhossa siihen ainakin tarjoutuu mahdollisuus, jolleivät isovanhemmat tai muut läheiset pysty auttamaan järjestelyissä.
Iltapäivähoito ei tietenkään ole kaikenkattava ratkaisu, mutta sen tarkemmin taustoja tuntematta olen sitä mieltä, että Jokelan poika kuuluu siihen sukupolveen, joka ehkä eniten kärsi tämäntyyppisen toiminnan supistuksista. Helppo sanoa jälkikäteen, mutta hänelle siitä olisi ehkä voinut olla hyötyäkin.
Toivon perheelle jaksamista, sillä tämän jälkeen mikään ei ole enää kuten ennen.
Meillä on lapsista kiinni se, kuka on ja kuka saa olla yksin kotona koulun jälkeen. Nuorempaa olisi aivan turha ollut ehdottaakkaan ip-kerhoon. Meillä kun on luksusta, että saa olla joskus omassa rauhassa ja tehdä läksynsä. Ip-kerhossa on niin rauhatonta, ettei siellä saa läksyjänsä tehdä ja kotiin tullessa on jo ihan poikki. Tyttäreni oli hunningolla, kun oli eka luokan käynyt ja tuli kesä! Pojat olivat tarhassa, mutta tytöllä ei ollut mitään paikkaa mihin mennä???? Päivähoitotoimisto ehdotti naapurin tätiä:) No sillai se sitten meni, että tyttö pärjäsi itekseen ja onneksi minun työpaikka on kodin vieressä ja sinne saa tulla!
Niin, tätä mä tarkoitin. Jotkut tulevat toimeen kun on pakko, toiset tarvitsevat aikuista. Eniten harmittaa ne lapset, jotka eivät oikeasti haluaisi olla yksin, mutta joutuvat olemaan. Jotkut lapset ovat myös niin lojaaleita vanhemmilleen, että väittävät haluavansa olla yksin kotona, koska tietävät, että ip-hoidon järjestäminen on vanhemmille vaikeata.
Minä kyllä väitän tuntevani lapseni:)Olin yhdeksän vuotta kotona lasten kanssa. Lähdin töihin kun nuorimmainen tuli 3v. Eli: kaksi vanhempaa olivat ip-kerhossa, mutta nuorimmainen ei! Juuri sen takia, että on sen luontoinen, että se olisi ollut sille yhtä painajaista….
Aivan ja uskon sen, mutta yritän kirjoittaa yleispätevästi.
Mä haluun kans iltapäivähoidon!!!!!!!!!!!!