tuokioita elämästäni

Lähdin tiistaina vanhaan kotimaahani Luxemburgiin työmatkalle ja palasin tänään. Yövyin hyvän ystävättäreni A:n luona ja tietenkin päivitimme kaikki tapahtumat viime kesästä näihin päiviin ja pohdimme syntyjä syviä. Meni siinä pari punaviiniäkin, vaikka vasta maanantaina vannoin, etten ota mitään. Olemme molemmat eronneita, lapset ovat kutakuinkin samanikäiset ja olimme saman työnantajan palveluksessa aiemmin. Meillä riittää aina puhumista.

Lounaalla tapasin tänään lähimmät entiset työkaverini, S:n F:n ja JP:n. Emme ole tavanneet sen jälkeen, kun kesällä 2004 muutin pois. Olivat kaikki säilyneet samanlaisina, mitä nyt hiustyyli hieman vaihtunut ja jokunen ryppy tullut lisää silmien ympärille. JP:stä oli tullut isoisä. Sääli vain, ettemme ehtineet pitää pidempää lounasta, meillä olisi riittänyt juttua vaikka kuinka kauan. Vähän haikea olo tuli erotessa: jaoimme kuitenkin yli kahdeksan vuoden ajan saman huoneen ja monet ilot ja surut. Muisteltiin vanhoja ja todettiin, että mikään ei ole enää niin kuin ennen. F jäi eläkkeelle jo vuonna 2003, JP:llä on vielä kaksi vuotta jäljellä. S – sakin nuorinkin – oli kuulemma tarkistuttanut eläkeikänsä ja manasi, että vielä on kolmisen kymmentä vuotta matkaa. F:stä on tulossa kolminkertainen isoäiti.

Saattaa kyllä olla, että ainakin F:n ja miehensä tapaan piakkoin: he ovat kuulemma tulossa parin viikon kuluttua vävynsä syntymäpäiville tänne ja pyysin heitä pistäytymään. Houkuttimena käytin kesällä tuomaani hirvipaistia, jonka olen F:n miehelle joskus vuosia aiemmin luvannut Suomesta tuoda.

Luxemburgista pitäisi kirjoittaa sivukin. Siitä olisi paljon kerrottavaa. Maa, jossa 38 % asukkaista on muualta tulleita ja joka on isojen naapuriensa puristuksissa onnistunut säilyttämään omaleimaisuutensa, uskomattoman siisteyden ja yhteiskuntarauhan. Sietäisi suomalaisten siirtolaisia haluavien poliitikkojen käydä katsomassa, miten asiat hoidetaan kunnolla, ennen kuin päättävät avata ovet ja ikkunat laajamittaiselle maahanmuutolle.