tuokioita elämästäni

Törmäsin entiseen naapuriin. En edes tiennyt hänen olevan entinen, olivat kuulemma muuttaneet pois jo heinäkuussa. Minä en tapani mukaan ole taaskaan huomannut mitään. Nainen, jonka etunimeä en edes tiedä ja sukunimeäkin voin vain arvailla, alkoi kertoa itku silmässä tarinaansa. Vastapäinen asuntoni oli myyty ja heidän oli pitänyt etsiä uusi. Tai kaksikin uutta, sillä samaan syssyyn mies oli ilmoittanut haluavansa erota. Pariskunta on jotakuinkin minun ikäinen, kaksi tytärtä, 15- ja 18-vuotiaat.

Kahdenkymmenenkolmen avioliittovuoden jälkeen nainen oli huomannut miehensä juoksevan nettituttavuuksien perässä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun kuulen, että reilu nelikymppiset ukot haluavat “alkaa elää omaa elämäänsä”. Mietityttää vain, että kenen elämää ne ovat aiemmin eläneet? Mies oli ryhtynyt käymään rock-konserteissa, baareissa ja viipynyt myöhään. Tietokoneen käyttö oli lähes yksinomaan rajoitettu isälle hänen kotona ollessaan. Mies oli myös tutustunut pilvenpolton ihmeelliseen maailmaan. Sekö sitten on sitä “omaa elämää”, virtuaalirakkaudet ja tripit?

Asunnon löytämisessä naisella ei ollut ongelmia: hän muutti tyttärien kanssa viereiseen kortteliin ja mies kuulemma vuokrasi 150 metrin matkan päästä 30 neliön yksiön itselleen. Törmäävät toisiinsa useinkin koirankusetusmatkalla. Ikävintä asiassa oli, että mies oli kertomuksen mukaan ehtinyt tehdä mittavat luottokorttivelat ennen eroa ja nyt nainenkin joutuu niitä makselemaan. Mies elää entiseen tapaan ja käy ulkona syömässä. Nainen joutuu päivätyönsä lisäksi käymään lähitaloissa silittämässä paitoja, että saisi pidetyksi jonkinlaisen elintason.

Hassua, että perheen asuessa vastapäisessä asunnossa meillä ei koskaan ollut hyvääpäivää enempää juttua. Uudessa elämäntilanteessa ulkomaalainen naapurikin käy juttukumppanista, kun on tarve päästä purkamaan. Mikäs siinä, minä kuuntelin.