Marssimurtuma
20 Syyskuu, 2007 kirjoittaja oben |
Poika on valittanut oikeata jalkaansa pari viikkoa. Tilasin ajan lääkäriltä, josta tietenkin passitettiin röntgeniin. Kuvasta ei mitään murtumaa voinut todeta, eikä sitä oikeastaan epäiltykään, sillä mitään sellaista ei ole tapahtunut, mikä olisi murtuman voinut aiheuttaa. Lääkäri epäili sen siis olevan marssimurtuma, tai kuten hän asian ilmaisi: �stressiperäinen rasitusvamma�. Ilman inttiä…
Poika kävi ensin omalääkärillämme (35 €) iltapäivällä ja sai passituksen toiselle lääkärille. Se maksoi röntgenkuvan kanssa 41.30 €. Vastaanotolle pääsimme heti ilman ajanvarausta, samoin kuvaukseen. Koko toimitus lääkäreineen ja kuvineen kesti reilusti alle tunnin, sillä kun palasimme takaisin, lähtiessä leimattu bussilippu antoi vaihtokoodin eikä meidän tarvinnut maksaa paluumatkasta mitään.
Jäin ihmettelemään toimituksen nopeutta ja hintaa. Olen viimeksi käynyt pojan kättä kuvauttamassa Suomessa lastenklinikalla kymmenisen vuotta sitten sormien jäätyä oven väliin. Aikaa meillä meni useita tunteja, suurin osa siitä kului odottaessa. Papereita kuljetettiin paikasta toiseen, samoin meitä. Hinnaksi taisi siihen aikaan tulla lähemmäksi tuhat markkaa, sillä emme kuuluneet silloinkaan Kelaan, vaan jouduimme maksamaan täyden hinnan palvelusta.
Meidän pitää vielä käydä omalääkärillä näyttämässä kuva ja kysymässä, tarvitaanko jatkotoimia. Koska kyseessä on saman vamman hoito, omalääkärin taksa on tällä kertaa 20 €. Jatkotoimia tuskin tarvitaan, siihen riittää lepo.
Maksetut summat vastaavat siis todellisia kustannuksia ja saan niistä sairaskassasta takaisin noin 85 %. Enpä usko, että Suomessa hoidettaisiin tällä hinnalla edes terveyskeskuksissa eikä ainakaan todellisin kustannuksin. Byrokratiaan tuntui menevän huomattavasti vähemmän aikaa eikä mitään vastaanottovirkailijoita tai sairaanhoitajia ollut missään. Lääkäri kirjoitti potilastietolapun käsin, samoin kuin laskun ja kirjeen omalääkärille.
Asiasta käytyä keskustelua sivusta seuranneena toivon lämpimästi, että Suomen terveydenhoitosysteemiremontti saataisiin aikaiseksi. Ei kannattaisi ehkä sittenkään suuriäänisesti heti vastustaa koko systeemin hajottamista ja kokonaan uuden luomista? Muualla muunlaiset systeemit tuntuvat kuitenkin pelaavan aivan hyvin. Eikä silti olla missään amerikoissa, missä rahattomat jätetään hoidotta.
