Mökkinaapurit
6 Syyskuu, 2007 kirjoittaja oben |
Viime keväänä mökkinaapurini otti sähköpostitse yhteyttä kysyäkseen suostumustani siihen, voisiko hän rakentaa varastonsa kolmen metrin päähän rajasta. Tätä pyyntöä oli edeltänyt naapurin vierailu mökilläni silloin, kun vanhempani olivat siellä. Isäni oli korostanut, ettei hän voi antaa lupaa, sillä hän ei ole tontin omistaja ja että asialle pitää saada minun hyväksyntäni. Naapurit olivat kuitenkin esitelleet piirrustuksiaan isälleni.
Isä skypetti minulle naapureiden käynnistä ja keskustelimme asiasta. Päätin jäädä odottamaan naapurien yhteydenottoa, joka tuli noin kolmen viikon kuluttua. Hämmästyksekseni yhteydenotto oli varsin ylimielinen ja suorastaan outo:
�Olemme alustavasti keskustelleet vanhempiesi kanssa varastomme rakentamisesta suojaksi ja näköesteeksi mökkirajallemme. Vanhemmiltasi saimme sähköpostiosoitteesi. Kysymme nyt kantaasi varastosuunnitelmiimme. Normaalisti voimme rakentaa varaston viiden metrin päähän rajasta.
Toivoisimme voivamme rakentaa varastomme yhdeltä kulmalta kolmen metrin päähän yhteistä mökkirajaamme? Tähän tarvitsemme kirjallisen luvan Sinulta. Mitä mieltä olet asiasta? Jos lupaudut tähän, voimme lähettää Sinulle piirustukset suunnitelmistamme ja valmiin lupakaavakkeen täytettäväksesi.�
Ensimmäisessä yhteydenotossa kärtetään hyväksyntää suunnitelmalle, jota ei edes esitetä! Eikö olisi vähintäinkin normaalia kertoa, millaisesta varastosta on kysymys ja tarjoutua lähettämään piirrustukset? Vastasin seuraavasti:
â€?Varaston rakentaminen tuntuu ihan pätevältä ajatukselta eikä minulla sellaista vastaan mitään ole. Tosin, sellaisena, kuin isäni suunnitelman näki, se vaikuttaa melko melko isolta “varastoksi”, etenkin rakennuksen korkeus arveluttaa.â€?
Arvon herrasväki jätti siis kertomatta, että suunniteltu rakennus on korkea kuin kirkontorni, 15 metriä pitkä, pulpettikattoinen rumilus – arkkitehtin suunnittelema kylläkin. Ihmettelin, millainen arkkitehti on kyseessä, sillä luulisi ammatti-ihmisen ensimmäiseksi tarkistavan, minkä suuruiselle alueelle rakennuksen pitää mahtua, ettei tarvittaisi poikkeusjärjestelyjä. Seuraava yhteydenotto jälleen kolmen viikon kuluttua:
�Vastaan viestiisi vasta nyt, kun rakennuksellamme on käynyt rakennustarkastaja. Hän hyväksyi rakennus suunnitelmamme. Juttelin myös arkkitehtimme kanssa ja hän pyysi ehdottamaan Sinulle varastoomme harjakattoa, jolloin rakennus vähän madaltuisi teille päin. Tuntuisiko tämä paremmalta vaihtoehdolta. Ainakin rakennus madaltuisi vähän.�
Ei vieläkään mainintaa siitä, millainen rakennus. Ei myöskään ehdotusta, että saisin nähdä kuvat. Onko siis ihmeellistä, että minulle tuli tunne, että tässä yritetään jollain tavalla sahata silmään? Lisäpotkua yritykselle annetaan mainitsemalla, että rakennustarkastaja on hyväksynyt suunnitelman. Luuliko rouva, etten tiedä, että rakennustarkastaja ei hyväksy poikkeusmenettelyä ilman naapurin kirjallista lupaa? Ylläolevaan vastasin seuraavasti:
â€?En nyt tahtoisi ryhtyä hankalaksi, mutta kai ymmärrät, etten voi hyväksyä mitään piirrustuksia ennen kuin olen ne nähnyt? En myöskään tiedä, miten korkeaksi rakennus on aiottu, minulla on vain isäni kertomus, että “korkealta vaikutti”.â€?
Mitä muuta olisin voinut vastata näkemättä piirrustuksia? Tarina jatkuu:
“Tietysti Sinun täytyy saada nähdä piirustukset ennen kuin voit mitään hyväksyä. Miten toivot, että toimitamme ne Sinulle. Ajattelimme vain, että kysymme etukäteen Sinulta mielipidettäsi siitä kuinka lähelle rajaamme voimme rakennuksen suunnitella.
Pulpettikattoisena seinän korkeus teille päin on 3,9 m ja siitä meillä on piirustukset valmiina ( ne jotka isäsi näki ). Jos mielestäsi harjakattoisena rakennus teille päin olisi parempi, niin siitä meillä ei ole vielä piirustuksia. Arkkitehtimme lupasi ne piirtää varaston uudelleen, jos harjakatto vaihtoehto on teille parempi. Toivon, että asia saadaan sovittua molempien meidän eduksi. Meillä idea varastorakennuksen paikasta lähti kuitenkin siitä, että saisimme näkösuojan mökkiemme välille.”
Noniin, vihdoinkin edes jotain – viikkojen ja parin kysymyksen jälkeen sain tietää, että rakennus on valmiina yli neljän metrin korkuinen. Edelleen olin isäni tietojen varassa siitä, että sen pituus oli 15 metriä. Kauppahalliako naapurini oli metsään rakentamassa? Missään tapauksessa en käyttäisi pytingistä nimitystä varasto, sillä siitä tulee ilman muuta mieleen alle parin kymmennen neliön liiteri/kylmävarasto – ei raitiovaunuvarikko. Lopulta kyllästyin asian venymiseen ja outoon vetkutukseen ja ilmoitin kantanani:
“Kuten jo aiemmin kirjoitin, mielestäni on hyvä ajatus, että rakennatte varastonne.
Mitä tulee rakennuksen malliin, minulle ei ole väliä, onko se harjakattoinen vai pulpettikattoinen, kunhan rakennuksen kokonaiskorkeus ei miltään kohtaa ylitä 2.90 metriä; tämä tarkoittaa siis maasta laskettuna eli sokkeli mukaanlukien.
En myöskään tiedä, miten olette siihen suunnitelleet ikkunoita, mutta lähden siitä olettamuksesta, ettei rakennukseen tule minulle päin ikkunoita - eikä niitä jälkikäteenkään asenneta.
Olen valmis myös hyväksymään rakennuksen kolmen metrin päähän rajasta sillä edellytyksellä, ettei siihen tule (minkäänlaista) käymälää tai jätteidensäilytyspaikkaa vastaisuudessakaan.
Piirustuksista en tarvitse muita kuin asemapiirroksen, josta näkee rakennuksen sijoituksen. Julkisivukuva minulle päin on kannaltani olennainen (mukaan lukien mitat), mikäli se riittää kunnalle. Jos muihin papereihin tarvitaan nimeäni, ne pitänee kaiketi lähettää myös, mutta eivät ole minulle tarpeellisia.”
Tämän jälkeen en kuullut naapureista mitään. Kesällä he eivät tervehtineet – emme tosin koskaan ole olleet läheisissä tekemisissä, edes vierailleet toistemme luona. He olivat lomalla osin yhtä aikaa kanssani. Rakennuslupa-asiahan ei ollut minun ongelmani, joten päätin myös olla puuttumatta siihen enempää.
Tällä viikolla naapurin rakennuslupa-anomukseen liittyvä �naapurin kuuleminen� putkahti postista kunnan kirjekuoressa. Minulla on seitsemän päivää aikaa vastata. Rakennusta on pienennetty alkuperäisestä kokoon 10 x 4,6 m. Korkeus on sama. Rumuus minulle päin säilyy eli kymmenen metriä ruskeata lauta-aikaa neljän metrin korkeudelta. Maisemaa peittää osittain puusto, joka kasvaa kasvamistaan, joten rakennus ei pahemmin häiritse.
Tutkin asemapiirrosta huolellesesti ja tulin siihen tulokseen, että naapurini loistava arkkitehti oli sijoittanut ulkohuusin aivan väärään kohtaan. Se nimittäin sijaitsee noin neljän metrin päässä rajaltani ja siinä kuvassa, jonka sain, käymälä oli siirretty noin kymmenen metrin päähän. Otin yhteyttä kunnan rakennustarkastajaan. Kaikki pisteet hänelle! Kertakaikkisen palvelualtis ja miellyttävä tapaus. Pahus, kun en saanut aikaiseksi sopia treffejä:D
Mainitsin rakennustarkastajalle, että piirrustuksen mukaan käymälä on väärässä paikassa. Hän lupasi tehdä asiasta huomautuksen ja mikäli käymälä on alle viiden metrin päässä rajasta, se pitää siirtää. Häneltä kuulin myös, että naapurini olivat omineet toista metriä maatani mitatessaan paikkaa varastolleen. Tarkastaja oli joutunut mittauttamaan tontin rajat uudelleen. Onneksi Suomessa on vielä kunnollisia virkamiehiä, joiden kunnia-asia on, että asiat sujuvat oikein, eikä niin, että kovempiääninen saa tahtonsa läpi.
