tuokioita elämästäni

Kesällä kutsuin isän siskot miehineen mökille. Syötiin ja juteltiin. Myöhemmin, kun osa väestä oli jo lähtenyt, mentiin saunaan äidin ja isän vanhimman siskon kanssa. Saunan terassilla on mukava istua ja herättää eloon vanhoja asioita.

Täti oli edellisenä päivänä pyytänyt tytärtään kaivamaan kellarista esille vanhan lepakkotuolin ja siitä muistui mieleeni lapsuus. Lepakkotuoli! Miten kade olinkaan serkulleni, kun heillä oli aito ja oikea lepakkotuoli – vihreä väriltään. Tätini väitti, että tuoli oli harmaa, mutta lisäsi samaan hengenvetoon, että serkkunikin muistaa sen olleen vihreä. Naurettiin muisteloille ja täti lupasi tarkistaa, josko tuoli sittenkin olisi ollut vihreä. Lepakkotuoli edusti minulle siihen batman-aikaan jotain ultramodernia ja hienoa. Olisin halunnut, että meilläkin olisi ollut sellainen.

Täti kysyi, muistanko hänen ensimmäistä miestään. Minulle tuli hassu tunne, sillä kysymys oli esitetty aiemminkin, joskus ollessani alta kouluikäinen. Tädin mies nimittäin kuoli joskus 60-luvun lopulla syöpään hyvin nopeasti. Kerroin, että muistan hämärästi. Kerroin myös, että muistan kysymyksen lapsuudesta. Silloin olin käymässä tädin luona ja R:n kuva oli yöpöydällä. Täti näytti kuvaa ja kysyi, tiesinkö, kuka kuvassa oli. Ravistin silloin vain päätäni sen merkiksi, etten muka tiennyt. Sisällä minua hävetti, sillä tunnistin R:n kuvasta. En vain kehdannut sanoa, koska luulin, että olisi epäsopivaa puhua kuolleista. Täti ei muistanut koko tapahtumaa, mutta osasi kyllä hymyillä hassulle lapsenmielelleni.