Uusi aloitus
18 Elokuu, 2007 kirjoittaja oben |
Bloggailu jäi viime marraskuuhun. On kai tunnustettava se tosiasia, että elän vain syksyisin, ja postauksista päätellen hyvin vähän.
Kevät oli enempi kuin rankka. Joskus maaliskuun lopulla havahduin siihen, että teini-ikäinen poikani viihdytti itseään polttamalla pilveä. Siitä seurasi armoton taistelu, josta olemme toistaiseksi selvinneet voittajina. Se särki kuvan omasta erinomaisuudestani äitinä ja herätti jatkuvan pelon siitä, mitä lapsilleni voi vielä tapahtua. Onneksi voin nyt sanoa, että polttaminen on ollut hyvin satunnaista eikä siihen ole ehtinyt syntyä riippuvuutta. En jaksa tässä mennä yksityiskohtiin – saatan palata niihin vielä muissa yhteyksissä, mutta helppoa aikaa kevät ei ollut. Voin vain hämärästi kuvitella niiden ihmisten pelkoja, joiden lapset ovat vakavammassa liemessä. Itselläni ahdistus sai lähes fyysisiä oireita.
