tuokioita elämästäni

Tässä blogialustassa on viimeaikoina ollut useasti toimimattomuutta. Blogiin ei ole päässyt ollenkaan. Koska näyttää siltä, etteivät ongelmat ole korjaantumaan päin, vaan päinvastoin lisääntyneet viimeisen viikon aikana, päätin muuttaa.

Uusi osoitteeni on http://obenhaut.wordpress.com/ . En valitettavasti voinut säilyttää pelkkää obenia, koska se oli wordpressissa jo varattu, mutta ne, jotka tietävät, mistä “oben” tulee, tietävät myös, miksi siihen on lisätty “haut”.  Muut voivatkin sitten elää mielikuvituksessaan.

Kuten uudesta blogistani näkee, olen myös konservatiivi. Se on samannäköinen kuin tämäkin.

T’ämä jääköön tällaisenaan tänne, vaikka olenkin siirtänyt aiemmat postaukseni myös wordpressiin.

Näkemiin ja tervetuloa!

Maahanmuuttokriittisissä piireissä mainitaan useasti yhdistys nimeltä Demla, eli demokraattiset lakimiehet. En ole yhdistyksen kanssa ollut missään tekemisissä, mutta olen ymmärtänyt, että mainittu yhdistys tekee myyräntyötä suomalaista yhteiskuntaa vastaan suosimalla mm. laitonta maahanmuuttoa ihmisoikeuksien varjolla.

Tuli mieleeni aikojen alusta eräs keskustelu nyttemmin varsin vaikutusvaltaisessa asemassa olevan juristin kanssa. Häntä oli pyydetty kirjoittamaan artikkeli Defensor Legikseen, joka on jokaisen itseänsä kunnioittavan juristin kirjahyllyssä. Samaiselta ihmiseltä oli myös pyydetty artikkeli Oikeus-nimiseen juridiseen julkaisuun. Ensimmäiseen tuttavani vastasi kyllä, toista hän vielä empi. Koska minä en tiennyt näiden julkaisujen rankingia, kysyin, miksi hän ei jälkimmäiseen kirjoittaisi. Ensimmäisen tiesin, koska olen sitä monissa yhteyksissä nähnyt.

Tuttavani vastasi, että Oikeus-niminen juridinen julkaisu ja siinä julkaiseminen on kannanotto riippumatta siitä mitä kirjoittaa. Jos siinä julkaisee artikkelin, leimautuu väistämättä vasemmistolaiseksi. Demla oli hänen mukaansa hyvin poliittinen järjestö ja koska Suomessa noudatetaan Montesquieun mukaista vallan kolmijako-oppia, jossa tuomiovalta on erikseen poliittisista päätöksenteko- ja toimeenpanovallasta, hän ei tuomiovaltaa harjoittavana juristina halunnut millään muotoa osallistua poliittiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vielä vähemmän leimautua jonkun ajatussuunnan kannattajaksi.

Olen unohtanut keskustelumme moneksi vuodeksi. Jostain syystä se tuli vähän aikaa sitten mieleeni. Ehkä juuri siksi, että Demla on ollut paljon esillä viime aikoina.

Googlailin Demlaa ja tuntemiani juristeja. Vaikka keneltäkään ei pidä poistaa oikeutta mielipiteisiin, paitsi kantahenkilökuntaan kuuluvilta upseereilta, joilta politikointi on lain mukaan kielletty, niin silti ihmettelen, että tuomiovaltaa käyttävät juristit kuuluvat avoimesti suomalaista lainkäyttöä vastoin toimivaan yhdistykseen, jonka historia juontaa yhteistyöhön stalinististen ”oikeusoppineiden” kanssa.

Demla omien sanojensa mukaan: ” Vuonna 1970 uusien aktiivien jäsenten avulla se valjastettiin kansanrintamayhteistyön oikeuspoliittiseksi ja kansainväliseksi työkaluksi”. Nykyään yhdistys määrittelee itsensä näin: ” …vuodesta 2002 Demla on ollut lähes kaikille avoin entinen lakimiesjärjestö, joka korostaa olevansa ainoa oikeuspoliittinen yhdistys Suomessa.” Huomatkaa sana ”lähes”. Muumimamma on ollut, jollei yhä edelleenkin ole, Demlan jäsen. Kun katsoo viimeisten kymmenen vuoden aikana tehtyjä virkanimityksiä, niin juristien osalla kuuluminen Demlaan on ollut meriitti, joka on taannut viran ohi muodollisesti pätevämmänkin.

Minä olen iloinen, että ystäväni on edelleen suoraselkäinen ihminen ja virassaan. Ilman jäsenmaksuja.

YLE uutisoi eilen, että suomalaiset pakenevat kouluista, joissa on paljon maahanmuuttajia. Ilmiö, joka on tapahtunut kaikkialla Euroopassa, kun tietty kynnys maahanmuuttajien määrässä ylitetään. Ei kai kukaan tosissaan kuvitellut, ettei sellaista tapahdu Suomessa? Sama juttu oli uutisoitu illalla Hesarissa ja kommenttiosasto pullotti, tietenkin.

Nauroin ääneen joitakin kommentteja; hupaisimpia olivat ulkosuomalaisten kommentit tyyliin: ”Tyypillistä suomalaista rasismia, juuri tämän ahdasmielisyyden takia lähdin aikoinani Suomesta.” Olisi mielenkiintoista tietää, millaisessa ympäristössä kirjoittaja elää tai on Suomen aikoinaan elänyt.

Omat lapseni ovat käyneet koulua, joissa on ollut kymmeniä kansallisuuksia ja äidinkieliä. Jokaisessa koulussa on ongelmia, mutta niihin kouluihin, joita omani ovat käyneet, on monikulttuurisuudesta huolimatta ollut tunkua. Tunkua siksi, että se on yksityiskoulu, josta on hyvät mahdollisuudet päästä parhaimpiin yliopistoihin (tai Vantaalle ammattikouluun!). Useimpien vanhempien työnantajat maksavat huikeat koulumaksut, eli ainakin toisen vanhemman on käytävä töissä, mieluiten vielä hyväpalkkaisessa. Työttömillä ei ole varaa panna lapsiaan siihen kouluun. Tästä pääsenkin näihin ulkosuomalaisten ahdasmielisyys-kommentteihin.

Iso osa aktiivisista ulkosuomalaisista on niitä hyväosaisia, jotka voivat valita lastensa koulun. En suinkaan väitä, että kaikki, mutta väitän, että iso osa. Näin ollen se, mitä on tapahtumassa Vuosaaressa, ei mene näiden ”tyypillistä suomalaista rasismia” –tyyppien kaaliin. Brysselistä en tunne yhtäkään suomalaista, joka edes asuisi, saatika laittaisi lapsensa Anderlechtin tai Molenbeekin lähikouluihin. On aivan eri asia ylistää monikulttuuriutta, kun lasten koulukavereina on Gambian suurlähettilään tytär tai Saudi-Arabian prinssin poika, kuin lukutaidottoman marokkolaisen tai taksikuski Mehmetin lapset.

Keväällä tutustuin suomalaiseen aivan tavalliseen naiseen, jolla on kymmenvuotias poika. Poika kävi ala-astetta Helsingissä keskimääräisin tuloksin. Tavallinen suomalainen pellavapää, joka koki, ettei luokassa voinut oppia mitään. Koko ryhmää terrorisoi 1-3 vuotta vanhemmat neljä somalipoikaa, joilla ei ollut mitään aikomusta seurata opetusta. Useat vanhemmat olivat yrittäneet saada tilanteeseen kohennusta pitämällä yhteyttä nuoreen naisopettajaan, tukeutumalla rehtoriin jne. Kummankaan mukaan luokassa ei ollut häiriöitä, silti iso osa oppilaista oli toista mieltä. Lopputulos: luokasta lähti vuoden aikana kuusi suomalaisoppilasta toiseen kouluun.

Samaan aikaan, kun tätä keskustelua käydään Hesarin sivuilla, Höbla kirjoittaa tuohtuneesti, että ruotsinkielisiin kouluihin sijoitetaan suomenkielisiä oppilaita. Hirveää! Eikö ole jotain pielessä, kun RKP Astrid Thors etunenässä haalii suomenkielisiin kouluihin kansallisuuksien ja kielten kirjon, mutta samaan aikaan ruotsinkielisiin kouluihin ei haluta edes oman maan enemmistökielten edustajia?

Wolde vahtii edelleen untani jalkopäässäni. Se on tosin viimeaikoina ollut vähän möksy, koska olen lopettanut märkäruoan tarjoilun kahdesti päivässä ja iltapalaksi se saa vain papanoita. Tästä syystä se ei enää kehrää minua uneen nenä kiinni poskessani. Papanat on sen omaksi parhaakseen, koska sillä alkoi olla liikaa vatsaoireita.

Tästä kaikesta seuraa se, että Wolde syö papanoita vain sen, mikä juuri ja juuri tyydyttää sen nälän. Kun yöllä käyn vessassa, se seuraa kuin hai laivaa ja kuvittelee saavansa pussillisen märkäruokaa. Turhaan. Kun herätyskello soi, se pomppaa ensimmäisenä sängystä ja ampaisee keittiöön – se tietää saavansa ruokaa.

Muutamana iltana, kuten eilen, menin sänkyyn jo yhdeksältä ja siksi tänäkin aamuna heräsin jo viideltä. Otin kännykän käteeni pimeässä tarkistaakseni ajan. Nykyään Woldelle riittää jo se, että ottaa kännykän aamulla käteen: se juoksee keittiöön. Kännykän ei enää tarvitse edes soida.

Mikään ei ole sen mukavampaa, kun on juuri levittänyt ripsivärin ja alkaa aivastuttaa. Jokainen, joka on saman kokenut, tietää, miltä minusta nyt tuntuu.

Veli soitteli pariinkin otteeseen, ensin päivällä ja sitten illalla. Broidi on viettämässä pelkokerroin-viikonloppua vaimonsa sisaren miehen ja jonkun kolmannen äijän kanssa mökillä. Olin kuolla nauruun, kun vuorotellen juttelin herrojen kanssa.

Joku ukoista oli Graanissa ruokaostoksilla kysynyt, että onko ostoskorissa kurkkua tai tomaattia aamiaisleivän päälle. Vastaus oli ollut selkeä: ”EI”. Eikä kukaan kuulemma mennyt niitä hakemaankaan. Asettelivat sitten verenpainepillereitä leikkelemakkaran päälle.

Itse sytyttelin kynttilöitä puhuessani puhelimessa. Eikö taas vääräleuat kertoneet, että perjantaina heidän saavuttuaan mökille joku oli sanonut, että älkää sitten sytyttäkö yhtään kynttilää; akkoja ei ole matkassa, kynttilöitä ei tarvita.

Kyseessä on siis sataprosenttinen äijäporukka. Kärpästen herroja, koska jostain syystä mökillä oli ollut kärpästen invaasio päivällä. Kärpäset, joita ei kyllä ollut sisällä kuin ehkä yksi tai kaksi kun viimeksi sieltä lähdin, ovat lisääntyneet ja niitä oli katto täynnä. Heräsivät, kun lämpö pantiin päälle. Yhtä nopeasti kuin heräsivät, ne kuulemma katosivat auringon laskettua. Neuvoin veljeä kuitenkin imuroimaan niitä mahdollisimman paljon ennen lähtöä ja sen jälkeen tyhjentämään imurin. Toivottavasti niistä pääsee eroon.

PS. Eräällä on pullataikina nousemassa, vieraat saavat kuin saavatkin korvapuusteja

Torstaina Justiina jätti tulematta. Kämppäni oli täynnänsä Wolden karvoja, joten oli itse tartuttava imuriin. Siinähän se meni, mutta joka viikko en siivousta enää haluaisi itse tehdä. Sijaistoimintona se meni, sai kohdistaa aggressiot hoover-parkaan.

Blogissa manitsemattomista syistä johtuen olen kehittänyt myös muita sijaistoimintoja. Eilen vietin pitkän tovin silittämällä alun neljättäkymmentä paitaa. Mukaan mahtuu kaikkea t-paidoista yöpukujen kautta kauluspaitoihin. Kaappien paitarivistöt ovat kohtalaisen suorat. Niin, ja pysyin poissa perjantaibaaristakin.

Illalla menin sänkyyn ennen puoltayötä, mutten ihan ehtinyt uneen, kun tyttäreltä tuli tekstiviestinä pyyntö tulla skypeen. Niinpä vietin yötäni sohvalla jutellen tyttären kanssa ja punkkauduin normaaliin baaristatuloaikaan vähän jälkeen kaksi. Valvomisen summa on vakio.

Tänään olen ajatellut käydä ostamassa ulkoisen muistin, jonne voin ottaa varmistukset kovalevyltäni. Suunnitelmissa on myös muistaa viedä yhdet saappaat suutarille uusien korkolappujen toivossa. Huomenna saan iltapäiväkahvivieraita, joille olen puolihuolimattomasti luvannut leipoa korvapuusteja! Vieraiden kansallisuudesta ei liene epäilystä.

Jokunen aika sitten kirjoitin henkilökorttiemme uusimisesta. Lähetin siis lapsilleni lomakkeet allekirjoitettaviksi mustalla kuulakärkikynällä, palautettaviksi vanhan henkkarin ja kolmen valokuvan kera. Ohjeet kirjoitin sähköpostiin ja vannotin molempia lukemaan tarkasti ohjeet.

Tänään sain toisen hakemuksen. Allekirjoitus sinisellä kuulakärkikynällä ja vanha henkkari hukkunut. Kymmenen pistettä sille, joka arvaa kumpi lapsistani on kyseessä. Sanomattakin on selvää, että huutoni olisi kuullut perille saakka ilman puhelintakin. Koko helvetin rumba alusta.

Muokkaus: Eipä se toinen sen kummasempi ole. Matkalla on kuulemmat paperit, mutta vain yhden valokuvan kera. Hohhoijaa.

Eikö ole parempi olla kirjoittamatta mitään, kuin kirjoittaa koko ajan jotain negatiivista?

On.

Stansta haastoi meeniin ja koska olin juuri päättänyt olla kirjoittamatta mitään, ajattelin, että voinhan edes tähän vastata. Linkit sikseen, koska nyt on aamu, enkä ala pulata mitään.

1. Hajuaisti. Voimakkaat hajut saavat minut voimaan pahoin. Itse asiassa ei tarvita edes sitä hajua, riittää kun joku kertoo. Mielikuvitukseni hoitaa loput ja saa minut oksentamaan.
2. Näköaisti. Olisi kamalaa olla ilman, vaikka äänikirjat ovatkin tulleet markkinoille. Värejä olisi mahdoton kokea ilman näköaistia.
3. Kuuloaisti. Joskus tuntuu, että voisi hyvin elää ilmankin, mutta koska se on rienausta niitä kohtaan, jotka ovat pakosta ilman kuuloaistia, sanon, että rauhallisen musiikin kuunteluun oivallinen aisti.
4. Tuntoaisti. Olen kipuherkkä enkä pidä piikeistä tai verikokeista.
5. Makuaisti. Aivan ihana asia, jonka herkkyys materialisoituu keskivartalossa

Enkä sitten haastakaan ketään, koska nyt pitää lähteä töihin!